lauantai 27. toukokuuta 2017

Puolipallon muotoinen suklaamoussekakku

Muutaman kerran vuodessa pääsen toteuttamaan itseäni täytekakkujen parissa. Puolipallon muotoinen kakku syntyy varsin helposti ja koristelussa on vain mielikuvitus rajana. Pojan synttäreiden aikaan syksyllä Pokemon Go - huuma oli kovimmillaan, joten teema oli tietysti sen mukainen. Suklainen mousse tekee kakusta supersuositun niin lasten kuin aikuistenkin kahvipöydässä.




Puolipallon muotoinen täytekakku


Tee kolmen munan sokerikakkupohja kaakaoversiona. Leikkaa kakkupohja kolmeksi levyksi.

Kokosin kakun Teema-sarjan 18 cm kulhoon, joka on muodoltaan täydellinen puolipallo. Käytä kulhoa muottina ja leikkaa yhdestä levystä kulhon suun suuruinen ympyrä. Leikkaa toisesta levystä hieman pienempi ympyrä, joka tulee kakun puoliväliin. Vuoraa kulho tuorekelmulla, jätä kelmuun pitkät helmat, jotta saat ne taiteltua kakun päälle. Kostuta kolmas kakkulevy vaniljamaidolla tai omenamehulla, ja painele sopivan kokoisina palasina kulhon reunoille. Kostea levy on helpompi muotoilla kuin kuiva. Täytä suklaamoussella noin kolmasosa kulhosta. Laita päälle kakkupohjasta leikkaamasi pienempi ympyrä. Kostuta ja sivele aprikoosimarmeladilla. Täytä kulho suklaamoussella ja laita päälle isompi kakkupohja. Kostuta päällimmäinen kakkupohja. Käännä tuorekelmun helmat kakun päälle ja nosta jääkaappiin hyytymään.

Suklaamoussetäyte

2,5 dl Flora Vispiä
100 g Fazerin Sinistä
2 liivatelehteä

Vaahdota kerma kovaksi vaahdoksi. Sulata suklaa mikrossa välillä sekoitellen. Jäähdytä suklaasulaa sekoitellen suunnilleen huoneenlämpöiseksi. Jos suklaan lisää liian kuumana kermaan, se kokkaroituu. Vatkaa suklaa kermavaahdon joukkoon. Lisää joukkoon kiehuvaan mehutilkkaan liuotetut liivatelehdet ja sekoita hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit ja kommentoit!