keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Tryffelinen mutakakku

Mutakakku, tuo suklaanystävän salainen (tai julkinen) pahe. Mutakakkuresepti laskeutui yli 10 vuotta sitten perheeseemme Ruotsista saatuna reseptinä nimellä kladdkaka. Reseptin helppous ja kakun vastustamaton suklaisuus tekivät mutakakusta perheen herkkusuiden ehdottoman lempiherkun, ja tätä aavistuksen syntisen oloista ihanuutta onkin leivottu moneen otteeseen vuosien varrella niin kahvipöytään kuin lahjaksikin. Perusmutakakkuun tulee tryffelistä twistiä aikuiseen makuun, kun taikinan maustaa konjakilla. Pieni pala kakkua, vähän chantilly-kermaa ja vadelmia, lisäksi kahvi ja ehkä tilkka hyvää konjakkia. Täydellinen päätös illalliselle. 

Taikina on sopivan kokoinen 20x20 cm neliövuokaan. Neliönmuotoinen kakku on helppo leikata pikkuleivoksiksi. Kuvan kakku on tehty matalaan pyöreään 23 cm vuokaan. 






Tarvikkeet 

150 g sulatettua voita
3 munaa
3 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
3,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl tummaa kaakaojauhetta
4 cl konjakkia (tai koko perheen versiossa maitoa)

Voitele vuoka ja jauhota suklaamannalla.
Sulata voi.
Vatkaa munat ja sokeri vispilällä. Sähkövatkainta ei tarvita, koska tavoitteena ei ole sokerikakkumaisen kova vaahto. Lisää voi, vaniljasokeri ja suola. Siivilöi joukkoon jauhot ja kaakaojauhe. Sekoita ja lisää konjakki. Sekoita sileäksi ja kaada vuokaan.

Paista 175 asteisessa uunissa n. 15-20 minuuttia. Kakun kuuluu olla keskeltä tahmea uunista otettaessa.

Malta antaa kakun jäähtyä ennen kuin isket kiinni. Sirottele halutessasi jäähtyneen kakun päälle tomusokeria.







8 kommenttia:

  1. Oih konjakkinen versio kuulostaa oikein extraluxukselta ja mutakakkuhan maistuu aina. <3 Ihanaa viikkoa Marika <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis ihan törkeeeeen hyvää! Kepeää keskiviikkoiltaa, Tiia <3

      Poista
  2. Mutakakku on niin hyvää. Se on kyllä sellaista herkkua, josta en koskaan kieltäytyisi :)
    Ihanaa keskiviikkoa Marika <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän maistuu aina ja ihanan nopea tehdä, kun makeanhimo yllättää. Kivaa keskiviikkoa Outi <3

      Poista
  3. Mutakakku on munkin bravuuri ja konjakkitwist täytyy testata, kiitos - uskon, että miesväkeä tämä miellyttäisi erityisesti 😍👍

    VastaaPoista
  4. Hitsi miten herkulliset kuvat! Konjakilla tai ilman uppoaisi meikäläiseen ;)
    Kivaa torstaipäivää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, (turhan) hyvin uppoaa, vaikka millä olisi kostutettu. Mutakakku on aina mutakakku. Ihanaa loppuviikkoa <3

      Poista

Kiitos kun kävit ja kommentoit!